Tehonuohous suoritetaan perinteisestä nuohoustavasta poiketen porakoneella pyöritettävillä akseleilla ja näiden päissä olevilla nylonsiimaharjoilla.
Tekniikka sopii niin hormeihin kuin myös savukanaviin. Tässä tapauksessa ei myöskään tarvita nuohousköyttä hormin nuohoamiseen.
Tehonuohous suoritetaan pääsääntöisesti alakautta, jonka johdosta katolla käynti ei ole enää välttämätöntä ja näin nuohoojan työturvallisuus paranee ja työtapaturmien määrä vähenee huomattavasti.
Tehonuohouksen aikana hormi alipaineistetaan HEPA 13 - luokan pölynerottimella, joka kerää irtoavan ja pölisevän noen nuohouksen aikana.
Tällä tekniikalla noki poistuu vaivattomasti savukanavien seinämistä ja hormeista, vaikka noki olisi jopa pikeentynyt.
Me otamme mukaan myös hormikamerat, jolla päästään näkemään kanavien ja hormien kunto sisältä päin, mikä ei muuten olisi mahdollista.
Normaalin nuohouksen yhteydessä nuohooja tarkistaa hormin kunnon silmämääräisesti taskulamppua ja peiliä hyödyntäen, jolloin esimerkiksi ylhäältä päin katsottaessa näkyvyys hormiin on huono jo parin metrin jälkeen. Tällöin esimerkiksi hormin seinämässä olevaa isompaa rapistumaa tai vastaavaa ei välttämättä huomata.
Asiakkaan ei tarvitse tilata erikseen nuohousta sekä hormikuvausta, vaan kumpikin hoituu samalla kertaa!
We use cookies to analyze website traffic and optimize your website experience. By accepting our use of cookies, your data will be aggregated with all other user data.